27/8/2020

Miksi tarvitset paremmat kotisivut?

Jututtaessa useampaa pienyrittäjää markkinoinnista, myymisestä ja näkyvyydestä, kuulee aika paljon samoja ongelmia. Se on tylsää, oman luonnon vastaista tai liian vaikeaa. Nykypäivän internetti- ja somehömpötykset ovat monimutkaisia ja vastenmielisiä. Toiset vakuuttavat, että oman työn jäljen ollessa tarpeeksi hyvää, ei tarvitse myydä tai markkinoida itseään ollenkaan. Asiakkaat kertovat kyllä eteenpäin. Kotisivut ovat vain lisäkulu, eikä niiden päivittelyyn tule käyttää yhtään ylimääräistä aikaa tai rahaa. "Vanhanliiton" edustajat eivät ymmärrä, miksi tarvitsisi kotisivut, kun on aina pärjätty ilmankin. Haluan selventää tässä ja seuraavissa blogikirjoituksissani nykypäivän markkinointia ja vakuuttaa sen tarpeellisuudesta. Haluan myös esittää tapoja markkinoida toimintaansa ilman suuria satsauksia tunneissa tai euroissa.

Anna ihmisille edes mahdollisuus ostaa juuri sinulta

Lähdetään purkamaan asiaa esimerkin kautta:

Olet Aatu ”Arnold" Savolainen ja omistat rautakaupan Kemissä. Yrityksesi nimi on ”Arnoldin Rautaa”. Aatu tähtää palvelunsa heille, jotka arvostavat laatumateriaaleja ja paikallista, iloista palvelua.

Hypätään hetkeksi Aatun asiakkaan kenkiin. Remontoit 20 vuotta sitten rakentamaasi kotitalon terassia Kemissä. Huomaat remontin alussa tarvitsevasi hyvän sirkkelin, ruuveja ja lautaa. Tarvitset siis rautakauppaa. Laitat Googleen ”rautakauppa Kemissä” vertaillaksesi rautakauppoja ja hintoja.

Löydät, että Kemissä on noin 10 rautakauppaa, Googlen mukaan. Kolme ensimmäistä on isojen ketjujen rautakauppoja, joilla on myös nettikauppa. Hinnat ovat suhteellisen edukkaita, ja tarjoukset ovat houkuttavia. Tavaran laatu on kiikun kaakun. Haluaisit varmuuden sirkkelin kestävyydestä ja lautojen käsittelystä. Isojen ketjujen sivujen asiakaspalvelut ovat jumissa ja puhelimeen ei vastata. Menee hermot.

Selaat googlen hakua alaspäin. Löydät muutaman pienemmän rautakaupan mutta ne ovat turhan kaukana pitkän laudan kuljettamiseen. Sitten silmääsi osuu Fonectan yritysrekisterisivu ”Arnoldin Rautaa”, jonka osoitteena näkyy olevan kilometrin päässä sijaitseva Kyykkyraitti 5. Alat jo innostua, kun kuvittelet ongelmasi ratkenneen yllättävän helposti. Etsin vain nettisivut mistä ottaa yhteyttä tavaran saatavuuteen ja laatuun liittyen.

Mutta. Niitä ei ole. Tai pahempaa, ne näyttävät tältä:

Olisiko laastaria? Silmäni vuotaa verta.

Pelästyt ja klikkaat ruudun pois ennen kuin virukset valtaavat koneesi. Päädyt ostamaan isommalta ketjulta, ja kerrot kavereillesi ”Arnoldin Rautaa” yrityksen pelottavuudesta. Sen pituinen se.

Voit ehkä luottaa siihen, että hyvä tavara ja palvelu myy itseään, etkä tarvitse sivuja ollenkaan. Mutta osaavatko ihmiset sinulta ostaa, jos ei tiedä mistä sinut löytää? Kaverit tuskin tuo näitä asiakkaita ovellesi asti.

Nykypäivän nettihuijareiden sakeasta pilvestä ihmiset etsivät ja kaipaavat luotettavan ja ammattimaisen näköisiä tekijöitä.

Toiset sanovat: ihan sama minkälaiset sivusi ovat, kunhan ne ovat. Mutta uskallan väittää, että varsinkin nykypäivän nettihuijareiden sakeasta pilvestä ihmiset etsivät ja kaipaavat luotettavan ja ammattimaisen näköisiä tekijöitä. Yllä kuvatusta sivusta on yrityksellesi enemmän vahinkoa kuin hyötyä, kun sana niiden herättämästä epäluottamuksesta leviää.

Miltä nettisivujen siis pitäisi näyttää?

Se riippuu täysin nettisivujen tavoitteesta ja tarkoituksesta. Yleisesti kuitenkin sivujen tarkoitus on viestiä selkeästi vierailijalle, missä he ovat, miksi heidän kannattaa olla siellä ja mitä he voivat siellä tehdä. Pohjimmiltaan pitää ymmärtää asiakasta, ja palvella heitä sivuillasi kuten palvelisit heitä kasvotusten.

Käytetään samaa esimerkkiä. ArnoldOn Rautaa on kivijalka rautakauppasi. Todennäköisesti ihmiset tulevat sivuillesi katsomaan, onko hyllyissäsi sitä tiettyä sirkkeliä tai lautaa mitä he tarvitsevat. Ehkä he ovat nähneet sosiaalisessa mediassa tai lehdessä huikean tarjouksesi uudesta terassiöljystä, ja haluavat tilata sitä kotiovelle. Ehkä he haluavat selvittää sijaintisi, asiakaspalvelun yhteystiedot tai yrityksen johtajan puhelinnumeron. Heillä voi olla myös pikainen kysymys uuden terassiöljynsä kuivumisajasta, minkä voisi hoitaa Chat-palvelulla. Kärjistetysti, heitä kiinnostaa tavarasi ja asiakaspalvelusi.

Tämän selvittyä voit miettiä asiakkaan reittiä sivuillasi samalla tavalla kuin heidän reittiään kaupassasi. He tulevat sisään, näkevät parhaat tarjoukset ja uutuudet tarjouslehtisessä. Heitä tervehtii hymyilevä kassavirkailija, ja kysyy voiko olla avuksi. Voit joko astua kauppaan, tai pyytää palvelua. Astut kauppaan. Näet kaupan hyllyjen päällä hyllyjen sisällöt ”maalit, puutavara, rautatavara, yms.”. Löydät helposti etsimäsi tavaran, siirryt kassalle, maksat ja saat ehkä jonkun kampanjakoodin seuraavalle ostoskerralle. Helppoa, johdonmukaista ja mukavaa.

Kaikki nämä elementit ovat helposti toteutettavissa nettisivuillasi (HUOM! Kaikki nämä asiat voi tehdä myös väärin ja ärsyttävästi, aivan kuin liikkeessäsi). Jos olet brändännyt yrityksesi hyvin ja johdonmukaisesti, nettisivut tuntuvatkin samalta, kuin kivijalkakauppasi.

Pohjimmiltaan pitää ymmärtää asiakasta, ja palvella heitä sivuillasi kuten palvelisit heitä kasvotusten.

Jos taas myyt palveluita, kuten konsultointia, hierontaa tai vaikka elefanttikyytejä, täytyy kotisivujen fokus olla hieman erilainen. Todennäköisesti asiakkaat ovat sivuillasi lukemassa lisää sinusta, palveluidesi sisällöstä ja niiden hyödyistä juuri heille. He haluavat ottaa sinuun yhteyttä ja kysyä lisää/varata ajan.

Jos et myy mitään, ja olet vastuussa esimerkiksi urheiluseuran viestinnästä, täytyy nettisivujen rakenne miettiä jälleen uudestaan. Vierailijat haluavat tietää, mitä tapahtumia on tulossa, mihin harrasteryhmiin he tai heidän lapsensa voivat osallistua tai kenelle soittaa, jos haluavat kartan seuranne suunnistusreitille.

Kuten huomaat, sivut pitää aina räätälöidä asiakkaasi ja heidän tarpeensa mukaan. Huomioon tulee ottaa myös kohdeyleisösi ja räätälöidä ulkoasu ja viestintä heidän tottumusten mukaisesti. Esimerkiksi et todennäköisesti halua mainostaa mummojumppaasi lauseella: ”Bootylicious on ihanteellinen yhdistelmä tehokasta ja rankkaa harjoittelua sekä jaloille, takapuolelle että keskivartalolle.”

Viestintä sivuillasi on tärkeämpää kuin luuletkaan.

Hyvien myyntipuheiden ja sloganien lisäksi kannattaa miettiä ainakin näitä kahta seikkaa:

1.      Hakukoneoptimointi.

a.     Hakukoneet löytävät sivusi paremmin, jos sivuotsikkosi on ”Kemin luotettavin rautakauppa” verrattuna ”Luotettavaa rautakauppa Kemissä”. Sijoituksesi esim. Googlessa hakusijoitukset voivat olla pelkästään sanajärjestyksestä kiinni.

b.     Toistuvuus. Hakukoneet etsivät sivuiltasi toistuvia sanoja ja lauseita, minkä perusteella ne kategorisoivat ja arvostelevat sivusi. Mitä enemmän toistat sellaisia sanoja, mitä ihmiset hakevat, sitä parempi mahdollisuus sinulla on päästä listan kärkisijoille. Tässä toki järki mukana, sillä liiasta kikkailusta on usein enemmän harmia kuin hyötyä. Sivusi pitää olla suunniteltu kuitenkin ensisijaisesti ihmisille, ei roboteille.

c.     Kuvien ja Videoiden "metatiedot" on hyvä nimetä hakukoneita ajatellen ja niiden tiedostokoko tulee olla mahdollisimman pieni. Hakukoneet suosivat inhimillisen kokoisia kuvia ja videoita, sillä ne lyhentävät sivujen latausaikaa ja kuormittavat kaistaa vähemmän.

 2.      Ihmisten kärsimättömyys.

Sinulla on keskimäärin 10-20 sekuntia aikaa pitää ostohakuista ihmistä sivuillasi, jos he vierailevat sivuillasi ensimmäistä kertaa. Niin kärsimättömiä ihmiset ovat. Aatteleppa ite: Googlaat ”Koirakuvaaja Pirkanmaa” ja klikkaat auki sivulinkin, missä ensimmäinen sivu on tämä:

Keep it simple stupid? Joku roti sentään..

Okei, itse haluaisin koirastani juuri tämän henkisen kuvan, mutta en välttämättä ottaisi yhteyttä Marttiin ihan noilla infoilla. Sivu on nopeasti selattu, ja päätät katsoa muita vaihtoehtoja. Seuraavan linkin takaa löytyy tämä:

Jos saan veikata, pysyt mieluummin tällä sivulla katsomassa lisäkuvia ja varaamassa ajan kuvaajalle. Hänellä on selvästi taiteellista silmää niin kotisivujen ulkoasussa kuin valokuvauksessa.

Esimerkit ovat toki etäällä toisistaan, ja niiden väliltä löytyy varmasti monenlaisia toteutuksia. Jotkut osaavat esitellä töitään, mutta tekevät yhteydenoton mahdottomaksi. Toiset osaavat kiinnittää asiakkaan huomion oikeisiin painikkeisiin ja liikkumiseen sivustolla, mutta eivät osaa esitellä osaamistaan. Kuitenkin, asiakkaan vakuuttamiseen tarvitaan kaikki nämä taidot. Kotisivuilla et saa mahdollisuutta todistella asiakkaalle kasvotusten, mihin monien yritysten myyminen perustuu.

Toiset osaavat kiinnittää asiakkaan huomion oikeisiin painikkeisiin ja liikkumiseen sivustolla, mutta eivät osaa esitellä osaamistaan.

Nettisivujen merkitys bisneksessä kasvaa alasta riippumatta, ja yrityksesi ensimmäinen kosketuspinta asiakkaalle on juurikin kotisivut.

Mitä asioita sinä arvostat nettisivuilla vieraillessasi? Noudatatko samoja periaatteita omilla sivuillasi?

Lähteet:

Kuva 1: http://arngren.net/

https://www.nngroup.com/articles/how-long-do-users-stay-on-web-pages/#:~:text=Summary%3A%20Users%20often%20leave%20Web,value%20proposition%20within%2010%20seconds.

Haluatko ammattilaisen tekemän sivuanalyysin? Jätä minulle yhteystietosi ja sivusi osoite. Olen yhteydessä parannusehdotusten kera! En veloita tarkastuksesta mitään!
Kiitos pyynnöstäsi! Käyn sivusi läpi ja olen yhteydessä!
Huppista! Joku meni väärin. Otathan suoraan yhteyttä eetu@madebywalt.fi

Eetu Rantanen

Intohimoinen web-suunnittelija ja freelance yrittäjä. Kiinnostunut varsinkin nettikäyttäytymisen psykologiasta sekä upeiden ja toimivien sivukokonaisuuksien luomisesta.

eetu@madebywalt.fi
LinkedIn
Muita kirjoituksiamme:
Miten lisäät yrityksesi tietoisuutta?
Miten saat sivusi myymään?

Ota yhteyttä!

Pyydä tarjousta, kysy palveluistamme, tai kommentoi projekteja! Olen yhteydessä mahdollisimman pian!

Tähdellä merkityt kentät (*) ovat pakollisia
Kiitos! Viesti on lähetetty.
Oho! Joku meni vinoon. Päivitä sivu ja yritä uudestaan!